Skin

Älä katso taaksepäin vihaisena,

ei kannata kiukkua koota vanhoista asioista,

askel eteenpäin

kulje, liiku ja menneet unohda.

Pidä mielessä vanhat virheet,

ota opiksi ja keskity pääsemään eteenpäin,

jäämättä kiinni eiliseen

antaa tuulen kuljettaa ja pudottaa kun siltä tuntuu,

Kai sen itse huomaa -

kun uskaltaa tuulestaan irrottaa,

hetkeksi pysähtyä eloa tutkimaan.

Huomaa ettei hengittäminen olekkaan niin hankalaa -

saa sisäänsä puhdasta raikasta ilmaa

jonka hengittämiseen ei tarviste liikaa voimaa.

Hymyileminenkään ei tunnu enää niin vastenmieliseltä -

hymyn pienen suorittamiseen ei tarvitse

enää keskittyä koko olemuksellaan,

kun nauttia voi oikeasti hyvästä mielestä ja seurasta.

Toiseen ihmiseen uskaltaa jo ottaa kontaktia

ilman pelkoa että pian on taas syytä itkeä -

ei tarvitse olla varuillaan että toinen vaan satuttaa.

Hyvä aika ryhtiä parantaa,

suoristaa selkärankaa -

joka sanoilla ja teoilla,

ei niin hyvillä,

lyhistymään saatiin.

Itsetuntoa kohottaa,

turhaan antoi sen alas vajota -

ei olisi kannattanut uskoa valheita.

Askel käy kevyemmäksi

kun hartioiltaan kaiken turhan pudottaa -

kivun ja itkun

joka on painanut kulkiessaan aivan turhaan.

Kun vihdoin saa itsensä ehjäksi alkaa sydänkin taas vahvistua,

muuttuu lyönnit heikot ja hiljaiset toisenlaiseksi -

alkaa taas tuntea kuinka antoi aika kaikensa,

sai haavat sydämen paikattua -

itseensä vahvistettua.

Pitää vaan muistaa uskoa itseänsä-

joka sydämensä tuntee

paremmin kuin ketään muu,

tuskin kukaan on nähnyt kaikkea -

vain sen minkä on halunnut itsestään näyttää.

Ei ymmärrä miten toinen ihminen voi kietoa itsensä ympärille näin vahvasti,

elämän saa heittelehtimään sanoillaan joita kuule hetkittäin -

hiljaisesti ja harvoin sanoillaan mieltään pyörittää,

saa aikaan turhia odotuksia -

täyttämättömiä lupauksia,

menettää tasapainon omaan elämäänsä kun jää roikkumaan -

kiinnittää itseensä johonkin jota ei oikeasti ole olemassakaan.

Miten voi tehdä itselleen niin

antaa toisen hallita niin vahvasti ettei ajattele enää parastaan,

tunteet saa tahdosta hallitsemattoman -

sanas sai sen aikaan

uuden uskon sua uskomaan - luullen että tällä kertaa tuut sanas pitämään

valheessa eläen ei pysty enää kontrolloimaan itseään.

Päättäessään, päätöksen tehdessään tietää huijaavansa itseään,

ei pysty vaan irrottamaan vaikka ei muita vaihtoehtoja ole

yrittää saada koottua itsensä uskoakseen -

uskoakseen sitä pienen pientä järkeä mikä tässä asiassa jäljellä enää on

irroittaa, irti päästää ja luovuttaa

helpompaa on näköjään itseään kiduttaa

turhilla toiveilla satuttaa -

tietäen ettei tilanne tuu muuttumaan.

Kunpa vaan jostai löytys voimia

irroittaa

luovuttaa

päästää menemään

ja olla hetken ilman että ahdistaa.

kun ei oo menneessä kiinni -

turhaan itseään jumissa pitää,

tietäen että jossain vaiheessa pitää kuitenkin irrottaa

helpompaa se on kun ei ehdi itseään juurrutta.

Antaa ihmisen vaeltaa,

ei saa sydäntään tukahduttaa -

jähmetäen paikallaan ei voi sanoa eläneensä ollenkaan,

antaa tunteiden kuljettaa

hetkeksi unohtaa järjen ja tietyn määränpään,

antaa itselleen tilaa

antaa mahdollisuuden taas hengittää

ja sydämen itseään johdattaa.

Yrittäen muistuttaa itselleen mitä siihen tarvitaan

että huolta omasta voinnistaan pitää,

hetki hetkeltä enemmän itsekkyytä siihen vaaditaan

että voi ymmärtää,

tietäen että joskus pitää voida hymyillä -

hymyillä ilosta,

ei peitelläkseen miten sitä itsensä unohtaen

sisälleen sai huonoa oloa ja vointia,

itkeäkseen ilosta -

unohtaen surun ja epäonnen kyyneleen,

hengittääkseen ilmaa nauttien hetkestä -

nauttiakseen olemassa olostaan,

ei saadakseen pahaa mieltä karkaamaan tuulen mukaan.

Ei saa antaa toisen ihmisen itseään satuttaa -

tekemättömyydellään toinen onnistuu kuitenkin turruttaa.

Pitää olla vaan tarpeeksi vahva tekemään päätöksiä-

oppien mikä on itselleen hyväksi,

samalla jostain on pakko luopua -

josta jälkeenpäin huomaa että luovuttuaan

vahvemmaksi kasvaa ja tietää minne päin kulkea.

Ei voi tarrautua ihmisiin -

jotka olemassa olollaan helpottamatta toista eteenpäin vie

ahdistuksen kattoon kohottaa,

jotka saa hengityksen loppumaan

ei sydän jaksa verta kuljettaa

tukehtuneena sydän toimintansa pian lopettaa.

Tietää että toinen sanoillaan elättää omaa unelmaa,

jotain minne ei tietä yhteistä ole -

eikä tulevaisuudessakaan kumpikaan niin vahva ole

että jaksaisi tarpeeksi vahvan sillan sinne rakentaa.

Pitää vaan katsomattaan taakseen antaa sillan alun romahtaa -

totea että joskus sen rakennettua loppuun saa.

Ei saa uskostaan luopua -

vaan toivoa että suunnan ja etsimättään etsimänsä löytää -

paikkansa tietää kun se tulee vastaan -

siihen tarvitaan aikaa,

aikaa etsiä omaa kotia ja ihmisiä,

joiden vierellä pystyy hengittää -

jolloin sydänkin jaksaa työtään taas tehdä,

ahdistuksen kadottua tietää ettei tarvitse pelätä tukehtuvansa..

Kaipuu ja ikävä sydämen pienen täyttää,

kun ei oo ollut hetkeä jonka olis voinut

näkemiseenne käyttää,

pitkä on matka - eikä vaan joka suuntaan pysty liikkumaan,

ja aika kuluu nopeammin mitä on toivonut,

huominen on jo eilistä ennenkuin huomaatkaan,

yritäthän ymmärtää - ettei tahallaan tää jäänyt oo..

Kilometrit välissä,

matka vie minuutteja - tunteja,

joita ei oo vuorokaudessa tarpeeksi,

ennättääkseen sinne ja takaisin tänne,

eikä ei oo helppo pois lähteä

jos on vaan hetken seurastanne saanut nauttia.

Pitkän matkan takana tiedän että kääntyy hymyyn suu -

kun tiedät että pian se saapuu,

päivä jolloin voidaan taas viettää yhdessä aikaa,

tiedän että on paljon kerrottavaa,

näytettävää - oppimaasi uutta josta en vielä tiedäkkään.

Kunpa vaan ne saisi yhdessä kokea

huomata miten iloiseksi saa sinut pienet asiat ja onnistumiset,

sun naurus saa koko maailman hymyilemään -

miten pienen ihmisen voi onnelliseksi saadakkaan,

kunpa oppisi elämän hetkiä samalla tavalla rakastamaan.

Virheistä niin helposti joskus tunnut oppivan,

naarmut ruhjeet leikkien ei sua maahan vie -

vaan itkun, pienen harmin jälkeen saa sut jatkamaan.

Suru ja epäonnistuminen niin helposti vielä pienellä unohtuu,

kiukun helposti saa hävitettyä kun jaksaa uusista asioista innostua.

Pian toivottavasti jo tää välimatka loppuisi -

vaihtuisi olemattomaks,

minuutteja, tunteja ja päiviä kun saisi vierelläs kulkea -

ei niitä mistään hinnasta pois vaihtaisi,

hetket sydän säilyttää -

muistona muualla ollessaan,

apuna suurimpaan ikävään.

Toivoa vaan voi että tietää miten ikävöi,

kun ei voi olla vierellä

tuntea sitä läheisyyttä -

toisen ihmisen rakkautta.

Ei ymmärtämään pystykkään,

ei sydän vaikka kuinka yrittää

sanoja löytämättä

antaa mielen kulkea

tahdon tehdä omiaan,

ei itse enää osaa sanoa mitä pitäisi tehdä

mitä haluaisi -

missä olla tai olla olematta.

Antaa tuulen kuljettaa

viedä voimallaan

kun itse ei tiedä mihin suuntaan pitää kulkea,

eteenpäin yrittää

tietämättään mistä itsensä löytää,

eksyttyään pitäisi yrittää enemmän -

väsyneenä kuitenkin unohtaa etsiä.

Ei ehkä halua löytää tietään takaisin -

takaisin jonnekkin mistä antoi itsensä eksyä,

eksyttyään ehkä tahtoi irroittaa -

irroittaa kaikesta vanhasta,

yrittää löytää jotain -

jotain mistä ei tahdo pois,

ei haluaisi karata

ei antaisi tuulen viedä mukanaan,

vaan mukanansa sillä tiellä pitää.

Turtunut mieli antaa kaiken valua ohitse -

ohitse virtaavaa aikaa kun ei enää takaisin saa,

ote päivistä  irottautuu -

irrottautuu ihmisistä,

ympäriltään hävittää ne jotka välittää -

välittämättä muista yksin jää,

suru seuranaan -

seuranaan jotain minkä tahtoisi unohtaa.

Tahtomattaan haurastuu matkatessaan,

tuulen tietkin ajallaan katoaa -

kadottaako sillon itsensä kokonaan,

unohtaako sitä miten itseään enää kannattellaan -

kannattelemassa kun ei enää mitään olekkaan.

Menee taas hetki aikaa,

että pääsee jaloilleen

nää päivät meinaa viedä mennessään,

kun yrittää itselleen selittää ja

myöntää ettei tiedä miten näin pääsi käymään,

sydämessään sen tuntee -

syksyn tuulet vei sen mukanaan

ilon ja onnen kadottaen,

jättäen jäljelle ikävän muistoineen.

Ei muista miten kannatella itseään,

valvoen miettii kuinka raskas voikaan olla askel -

keino päästä eteenpäin,

harhaillen kuljettuaan tietää

kadottaen suunnan sekä

tiedon miten kohdata huominen…

Tietäen mitä ikävä saa aikaan -

siltikään ei sitä ikinä pysty hajoamatta kohtaamaan,

pois elämän raiteilta täysin tiputtaa,

voimattomaksi saa.

Ei ikinä opi täysin ilman elämään,

ihmistä jonka olisi halunnut vierelle loppu elämäksi kulkemaan,

auttamaan ja tukemaan

kun ei siihen oo muuten voimaa,

näyttämään suuntaa

kun ei enää itsellä oo toivoakaan kulkemalleen tielle takaisin löytää,

kertomaan että ei oo syytä huoleen - huomenna kaikki järjestyy

vaikkei se aina olisi tottakaan,

jos nyt sais jotain toivoa,

ei oo muuta toivetta -

kun olisitpa vielä vierellä.

Hetkittäin on helpompaa,

muttei kulu päivääkään etteikö kulkis ajatuksissa

elellen mielessä ja sydämessä.

Tietäen kuitenkin että aika helpottaa

ja auttaa jaksamaan -

muttei koskaan unohtamaan,

nyt ei vaan osaa sanoa mikä auttaa eteenpäin,

on yksinäistä -

ahdistaa kun tietää ettet enää tuu vastaan.

Ei tiennyt että taas hylkää hänet aiotaan,

ei yhdessä kuljeta päivää pidempään,

suru saa vallan,

saa taas kerätä sirpaleita sydämen,

josta ei enää kokonaista tehtyä saa.

Pelästyen tulevaa,

tahtoo juosta karkuun huutaen,

ei tiedä miten tästä nousee ylöspäin selviten,

pettymys rinnassa kertoo ettei enää uudelleen,

painovoima vetää maahan,

suru saa otteen

ja mieltä ei enää nousemaan saa.

Hetken luultuaan kaiken kääntyvän hyväksi,

kaikkeen silti pettyä saa,

ei onnistunut vaikka kuinka yrittää

hymyillä ja unohtaa huonot ajat,

jättää taakseen valheet ja

uskoakseen että toivoa vielä olis.

Pienen ajan jaksoi uskotella paremmaksi muuttuvan,

huomattuaan kaiken samalaiseksi kääntyvän -

ei auta muu kuin irroittaa,

olla itsekäs ja yrittää unohtaa,

ei ketään halua sydäntään toisen takia

loppuelämäkseen lasittaa.

Ei ymmärrä miksi antoi mahdollisuuden,

tietää ettei ihminen muutu,

ei toista muuttaakaan halua - jos ei pysty elämään sillaisenaan,

tietää ettei sen tarkoitus ole onnistuakkaan.

Ei kaikkea voi laittaa toimimaan,

kaikki ei onnistu vaikka miten yrittää,

yrittäen ymmärtää,

ymmärtäen unohtaa,

unohtamatta kuitenkaan itseään.

Vieläkö jaksaa uskoa

että huominen voi jo helpottaa,

ei tarvitsi pelätä enää sattuvan.

Helpottavaa -

kun yksin jatkaa kulkua eteenpäin,

ei oo enää korviketta toisen,

ehkä vielä joskus jollekkin ihminen -

jota ei toiseen halua vaihtaa.

Syksy tekee tuloaan,

ettei se veisi mukanaan - on pakko yrittää,

hillitä itseään,

surra ja kaikki paha olo ulos pois päästää,

pitäisi yrittää itsensä ylös nyt vaan nostaa,

painovoimaa vastaan taistella,

päänsä ylös kohottaa ja hymyillä.

Ettei se vie meitä mukanaan -

En suostu sydämestä ja itsestäni luopumaan.

Aikaa on kulunut enemmän kun odotti,

siltikään asia ei liikkunut mihinkään,

tiedän ettei helppoa tule olemaan,

mut silti on  pakko irroittaa..

Ei voi roikkua

kun toisen kiinnostus ja aika ei riitä,

kaikki muu menee edelle -

elämässä on parempaa tekemistä

kun meitä yrittää elossa pitää.

Päivät vaihtui toiseen,

et ollut mukana tässä elämässä,

viikot kului eteenpäin,

ei sua siltikään näkynyt,

kuukausia tässä samassa tilassa

ikävässä ja jumissa,

vaikka väitit että välitit - en sitä montaa kertaa tuntenut..

“Sydän sua täynnä
Huusin maailmalle
Mutta huomisen sateet saapui varkaiten,
Huuhtoen lumouksen
Siivet ja sydän
Kestää ei voi enempää
Surujen kellariin kun tukehtuu
Sielujen saumat
Kohta auki repeää
Ne sitoisin kiinni jos löytäisin
Langan tuon jonka sulle luovutin”

Mielummin menettää ihmisen josta välittää

kun ei tiedä kohta mistä itsensä löytää,

kyllästynyt tähän hylkäämisen tunteeseen,

kun ei riitä toisen aika - vaikka väittää että tahtoo vierellä olla..

Tää on nyt helpompaa,

uskotella itselleen

että myöhemmin tekis enemmän kipeää,

nyt pitää vaan olla rohkea ja lopettaa.

Lopettaa itsensä kiduttaminen ihan turhaan,

kun kumpakin tietää ettei toistaan vierellä voi pitää.

Ei kannata tunteillaan enempää leikkiä

sydämensä taas vaan uudelleen kuorellaan peitellä,

tietää kuitenkin ettei tehnyt mitään pahaa

ei ollut kunnon syytä miksi luopua,

ei toista loukannut

kaikki ei vaan oo niin helppoa,

tätäkään ei voi luovuttamiseksi sanoa -

nyt vaan yrittää olla järkevä..

Askelten alla näyttää maa hauraalta,
yhteinen matka päättyykö suureen risteykseen,
maailma on muuttanut mukanaan
hiljaisuus ja epätieto vie mennessään,
eri suuntaan kummankin tahto taitaa vetää ja tietään näyttää…

Tiedät että ajan kuluessa löydämme uudet suuntamme -
silti osa ei halua luovuttaa,
ilman toista kääntyä ja selkänsä kääntää.

Jatkaa ilman toista koska ei tarpeeksi toisesta saanut,
ei pystynyt tunteitaan näyttää - ei jaksanut ihmeitä odottaa,
arvuutella toisen tahtoa onko halua tulevaisuudelle -
tyytykö tähän,
vai onko välipysäkki rakkauden löytämiseen,
valmiina hylkäämään
kun tietää sen oikean näköetäisyydellä olevan.

“I heard, that your settled down.
That you, found a girl and your married now.
I heard that your dreams came true.
Guess she gave you things, I didn’t give to you.”

Viimeinen hetki kertoa,
onko toivoa vai pitääkö luopua,
haurastuu maa entisestään talven tullen,
ei voida tätä yhtä kohtaa tiessä enempää kuluttaa.

Nyt on aika tullut päättää,
kääntääkö selkää vai uskaltaako sisimpäänsä toiselle näyttää,
ei eletellä tätä turhuutta kauempaa,
jos ei tästä ole mihinkään - jos ei saada tätä eteenpäin kulkemaaan,
en usko että näitä tienhaaroja voi enää yhdistää myöhemin kuitenkaan
vaikka kuinka olisi halua ja tahtoa,
maailmaa muuttaa lopulta molemmat mukanaan.

” But I couldn’t stay away, I couldn’t fight it.
I’d hoped you’d see my face & that you’d be reminded,
That for me, it isn’t over.
Nevermind, I’ll find someone like you.
I wish nothing but the best, for you too.
Don’t forget me “

Ei kertonut lähtevänsä,

ei maininnut aikovansa pois kulkea,

kuitenki otteensa irrotessa

huomasi kadonneensa..

Aamuisin peilistä tuijotti vieras ihminen,
silmästä silmään tuijotti itseään,
silti tunsi jotain outoa sydämmessään,
ei ollut enää kaikki kohdallaan..

Silmät itkusta turvonneet,
kasvot ilmeettömät - kivusta murtuneet
voimattoma katselee,
eikä tiedä miten kohdata tuota tuijottavaa
täysin vierasta ihmistä.

Näky kuitenkin hämärtyy

ei erotu enää hahmoa kunnolla,

selkänsä kääntää

eikä voi uskoa,

ei tältä pitänyt enää tuntua

ei pitänyt antaa otteensa irrota..

Antaako lopunkin vaan kadota,

katsoa vierestä,

luvan kanssa toivosta luopua

ja huomata miten alkaa

sydänkin kovettua..

Ehkä se onkin helpompi aamuisin nousta

ja itsensä kohdata,

kun ei oo enää tuntoa..